Ihmesarja: Ryhmä-X

308 sivua

 

Ihmesarja on Egmontin uusi pokkarimuotoinen julkaisu. Edellisessä numerossa näimme klassisia Hämähäkkimies-tarinoita, tällä kertaa on tarjolla Ryhmä-X -tarinoita ajalta jolloin mutantit rantautuivat Suomeen. Tarinat ovat siis uusintoja, mutta suomennos on uusittu, lisäksi joku yksittäinen sivu on tullut lisää, mutta myös ainakin yksi sivu on jätetty pois, ilmeisesti taittosyistä. Tämä ei kuitenkaan tuota ongelmaa kenellekään. Sen vain haluan sanoa, että julkaisu on erittäin hieno, juuri tällaisia supersankaritarinoiden pitää ollakin! Näistä tarinoista "kuumat nykytekijät" ovat imeneet sekä tarinankerronnan että kuvitusvaikutteensa. Harmi vain, että viime vuonna Claremont antoi itsestään niin keskinkertaisen kuvan kirjoittajana. Nämä tarinat ovet varmasti miehen parasta tuotantoa. Kohtaamme Magneton, X-Miehet käyvät Kadonneessa valtakunnassa, estämässä Japanin uppoamista, Wolverine kohtaa Marikon, Armoton iskee, Alfa-Lentue nousee kehään, Helvetin tulen klubi punoo juoniaan... tätä kovempaa menoa on enää Claremontin ja Byrnen "Pimeä Feenix", joka ilmestyneekin seuraavaksi jos X-Men klassikoita jatketaan siitä mihin tässä jäätiin. Nyt on kyllä ollut mannaa tarjolla X-faneille, kun Ryhmä-X:n oma lehti ilmestyy kerran kuussa, Megassa nähdään Ultimate X-Meniä, elokuvakin on sarjakuvaversioitu ja klassikoita ilmestyy kelpo niteinä. Mutta pitää muistaa, että muita edellämainittuja ei olisi olemassakaan ilman näitä klassikoita. Ihmesarjassa saattaa olla jatkossa luvassa Millerin Daredevil-klassikoita, näin on ainakin huhuttu.

V.V.

Batman: Mustaa ja valkoista

Kesän odotettu Batman-julkaisu pamahti postilaatikkooni lepakkopinssin kera! Suurikokoinen paksu albumi oli juuri sitä mitä lepakonnälkään saattoi vain toivoa. Albumi koostui Jenkkiläisen Batman: Black & White -lehden tarinoista (Like julkaisi kaksi albumia samaa sarjaa joku vuosi sitten). Ideana
on, että maailman parhaat sarjakuvantekijät toteuttavat kukin oman näkemyksensä Lepakkomiehestä 8-sivuisessa tarinassa. Tämä tuottaa selvästi ongelmia toisille, sillä osa tarinoista on pelkkiä loppuratkaisuja, eli pitkitettyjä tappelukohtauksia ilman sanottavaa juonta, ellei sellaiseksi lasketa Lepiksen pukeutumista pummiksi houkutellakseen rosmot hakattavaksi. Jotkut tekijät tekevät kahdeksassa sivussa kelpo tarinoita, toiset eivät edes yritä.

Joillekin lyhyt tarina on ollut hyvä tilaisuus koittaa valottaa Lepakkomiehen pääkopan sisusta, osa jopa onnistuu siinä. Parhaimmiksi osoittautuivat kuitenkin lähes järestään tarinat joissa kuvataan jonkun rosvon aivoituksia, kuten albumin loistava aloitustarina, Paul Dinin ja Alex Rossin "Potilaskertomus", joka on parasta Jokeria sitten Tappavan pilan. Huumori kukkii mainiosti myös muilla, esimerkkinä Ty Templetonin ja Marie Severin "Batsman" jota lukiessani olin pudota tuolilta.

Muutama tosi ammattilainen osoittaa, kuinka täysimittaisen tarinan pystyy kertomaan rajoitetussakin sivumäärässä: John Byrnen ja Mike W. Barrin & Alan Davisin tarinoita lukiessa kokonaisuus oli hyvin hallussa, ovathan molemmat heput ennenkin tehneet Lepakkomiestä. Samoin oli ilo nähdä ensimmäistä kertaa Jim Leen Batmania, mieshän on nykyään lehden vakiokuvittaja. Vaikka tällä kertaa jäljessä oli hiukan Miller'mäistä luonnostelua havaittavissa, odotan innolla näkeväni miehen Batmania Suomessa jatkossakin. Millerin Sin City tuli mieleen Brian Azzarellon ja Eduardo Risson tarinastakin. Albumin paras tarina oli mielestäni Dave Gibbonsin tarinoima ja kuvittama "Mustavalkobandiitti". Tarina oli kuin jakso 60-luvun tv-sarjaa, vakavasti tehty mutta samalla aivan naurettava, ja rosvohahmo oli luotu perinteistä kaavaa noudattaen. Tuttuja Batmanin rosvoja ei ollut mukana montaakaan, Jokeri useimmin, Harley Quinn pari kertaa, lisäksi nähtiin mm. Arvuuttaja, Kissanainen, Talia ja Linnunpelätt. Suomessa ennennäkemättömiäkin heppuja vilahti, en ainakaan muista että Azrael tai uusi Batgirl olisivat ennen näyttäytyneet suomalaisissa Bat-lehdissä. Siitä sitten kysymään Egmontin toimituksesta, mitä kummia hiippareita ne oikein olivatkaan. Samoin täytyy erikseen mainita Alan Brennetin ja José Luis García-Lopezin "Suojelija", jossa kiehtovassa tarinassa tapasimme alkuperäisen Vihreän Lyhdyn. Jos en muista vallan väärin, Harlan Ellisonin kirjoittamaa sarjakuvaa ei olla ennen Suomessa julkaistu, mutta nytpä on. "Funny Money" oli ihan kelpo dekkaritarina, kuvittajana Gene Ha. Ikävä kyllä hyvien tarinoiden sekaan oli myös mahtunut muutama tylsä, keskinkertainen ja jopa huono tarina. Ei ehkä tarvita Lepakkomiestä huomaamaan, onko murha tehty kristallipallolla lyömällä vai ampumalla. Kokonaisuudessaan kuitenkin mukavaa luettavaa Batmanfaneille.

V.V.

Ryhmä-X 4/03

100 sivua, 5.25 €

 

Joe Casey on kirjoittanut sellaista X-Men -sarjakuvaa, että taitaa kaivata vihamiehiä. Mutantit viemärissä on vanha idea. Kirkonmies, joka vihaa mutantteja on vanha idis. Feromoneja erittävä mutanttinainen samoin. Ja Dazzler oli mutantti ja pop-laulaja jo silloin kun Sugar taputteli kakkaa lattiaan. Kaikki edelliset keksi Claremont 80-90 luvuilla. Ehkä Joe koittaa keksiä niille jotain uutta tvistiä, mutta ainakaan minä en ole vakuuttunut. Lehden kuvitus oli pikaselauksella niin kammottavaa, että oli pakko ostaa lehti selvittääkseni miksi se on julkaistu. Syy ei selvinnyt. Mutta pakkohan se oli ostaa, jos haluaa tietää miten jatkossa käy.

V.V.

Dragon Ball

192 sivua, 5.5 €, mustavalkoinen

Tarina ja kuvitus: Akira Toriyama

Olin melko yllättynyt, kun huomasin kaupassa pokkarillisen suomennettua mangaa,joten reagoin ainoalla keksimälläni tavalla: ostin sen heti lähempää tutustumista varten. Sekä tarina, että kuvitus pelasivat, tarina tosin pääsi vain hätäisesti alkuun 192-sivuisessa tarinassa, mutta onneksi julkaisivat neljä osaa kerralla (kolme on vielä ostamatta). Jos en osta tämän jatkoa itse, niin ainakin lainaan sen kaverilta. Tarinassa oli kovasti vauhtia ja jopa pari tissiä, joten voin suositella kaikille edellämainittujen ystäville. Scifi, fantasia ja kungfu olivat myös edustettuja tässä monipuolisessa tarinassa, huumoria unohtamatta. Se mikä hiukan ihmetytti, oli kirjan julkaisumuoto, eli Dragon Ball oli suomennettu tekstiltään, mutta oli luettavissa "takakannesta" alkaen, oikealta vasemmalle. Veikkaan, että kuvien kääntäminen olisi tullut hintavaksi, joten sarjaa myydään nyt "eksoottisena käännössarjakuvana".

Kunnioitettava tapa muuten tuoda markkinoille uutta sarjakuvaa; neljä 192-sivuista kirjaa kerrallaan ja vielä jakaa kaupassa ohutta ilmaisnäytettä.

V.V.

Juha Kouvalainen: Loikan vuoksi

iwww.loikanvuoksi.com

Koska meiltä voi yleisesti odottaa ihan mitä vaan, arvostelemmekin tällä kertaa myös yhden nettisarjakuvan. Tosin "Loikan vuoksi" on saatavilla myös omakustannealbumina, jonka voi tilata myös netitse, jos haluat perinteisen sarjakuvan käteesi. Ja onhan toki myönnettävä, että paperille painettu sarjakuva on vielä hiukan helpompaa lukea vaikka autossa, sängyssä tai vessassa, kuin nettisarjis... mutta nyt eksyin aiheesta.

Piti kehumani että "Loikan vuoksi" on paitsi itsessään varsin mainio strippisarja toimivine ja persoonallisine hahmoineen, myös kuvitus on perinteisen kaunista ja vitseistä valtaosa on ihan "naurettavia!" Sarjakuva ilmestyykin kunnianhimoisesti lähes päivittäin, vaikka joskus tekijä joutuukin jättämään jonkun päivän väliin. Toki joku vitsikin saattaa tiukan aikataulun vuoksi ilmestyä hiukan puolivalmiina, mutta yleisesti linja on ihan hauska. Sarjan nettisaitti on myös erittäin kunnianhimoinen: helppo, hauska ja myyvä. Niinkuin on tarkoituskin, koska tekijä pyrkii juuri netin kautta löytämään julkaisijaa sarjalleen. Lisäksi saitilla on keskustelupalstaa, sarjan taustainfoa ja jopa kännykkälogoja! Monellako suomalaisella sarjakuvantekijällä onkaan saitillaan kännylogoja?

V.V.

Ryhmä-X 3/03

100 sivua, 5.25 €

Uusi kausi on alkanut Ryhmä-X:ssä. Grant Morrison, joka tunnetaan oudoista jutuistaan Doom Patrollista, ja jonka naseva kausi Oikeuden Puolustajissa jätettiin Suomessa
kesken julkaisun, on nyt toisen jenkkiläisen mutanttilehden puikoissa. Morrison ei pyri tekemään taiteellista, vaikeaselkoista ja hidaslukuista tarinaa. Hänen X-Meninsä tarina etenee, eikä mukana ole noin kuuttakymmentä sivuhahmoa, vaan vain olennaisin on jäljellä. Täytyy sanoa, että karsitussa mallissa on todellakin vain kaikkein olennaisin: Xavier on messias ja Ryhmä-X on hänen opetuslapsensa. Ja maailma on paha. Mutta kuinka tähän on päädytty? Hemmot ovat hiukan muuttuneet ja asusteet ovat mustaa nahkaa... Kun X-Men -elokuva tuli Suomeen, meillä julkaistiin Alan Davisin loistavia, Chris Claremontin perinteestä ammentavia X-Men tarinoita, mutta jenkeissä oltiin innostuttu leffasta ja menty hiukan asioiden edelle: mutanteille oli keksitty uudet, "elokuvamaisemmat" asut jotka kuitenkin erosivat leffassa nähdyistä asusteista, ja tarinapuoli oli niin kierteillä, että leffasta innostunut satunnainen sarjakuvanlukija ei varmasti päässyt sisäänsarjaan. Eli jenkeissä sarjakuva erosi liikaa sekä elokuvasta että sarjan klassisesta muodosta. Siksi oli uuden uudistuksen aika, ja tällä kertaa ei palattu vanhaan, vaan tehtiin vielä enemmän elokuvan tyyliä ja elokuvan asuja noudattavampaa linjaa. Tällä kertaa muutos oli onnistunut. X-Men, ainakin Morrisonin kirjoittamana on ERITTÄIN SUOSITELTAVAA LUETTAVAA. Tosin joka toisessa numerossa kirjailee Joe Casey. Hänen paljon mainostettu tarinointinsa oli varsin samantekevää luettavaa, kuvituksen ollessa kuitenkin ihan siedettävää. Lisäksi
Ryhmä-X -lehdestä puolet on nykyään omistettu Wolverinelle, tekijöinä Sean Chen ja Frank Tieri. No, ainakin viimeisimmän lehden tarinassa oli monta hyvää kohtausta, mutta kokonaisuus oli hiukan heikko. Mutta olipa Sapelihampaalle uudistettu melkoinen asuste! Kaikesta päätellen Wolverinen oman lehden lakkauttaminen johtui vain materiaalin heikosta tasosta.

V.V.

MEGA 1/03 Daredevil

100 sivua, 5.25 €

Olipa yllätys, nimittäin tämä Bob Galen kirjoittama ja Phil Windsladen kuvittama Daredevil-seikkailuhan olikin perinteistä, laadukasta juonisarjakuvaa. Ihmettelin nimittäin nopeasti selattuani lehden sisältöä, että ylimitoitetut poseerauksia sisältävät taistelukohtaukset ja vähäpukeisten naisten esittely olivat jääneet todella vähiin. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä tarina olikin mukaansa tempaava ja mielenkiintoinen, ja jopa sivuhahmoihin oltiin panostettu. Mukana vilahtaneista DD:n vihollisista (Narri, Ilsa ja Matadori) tuskin moni oli ennen kuullutkaan, mutta eipä sen väliä, tarinan paino olikin tällä kertaa lakituvan puolella, Daredevilin itsensä istuessa syytetyn penkillä! Jatkoa todella odottaa tällä kertaa!

MEGA lehtenä ei ollut sen kummoisempi kuin vanha Mega-Marvel, sivuja oli luvatut 100, eli sivua kohti hinta oli 0,0525 euroa, kun se vanhassa 148-sivuisessa Mega-Marvelissa oli 0,0429 euroa. Etukäteen mainostettua kiiltopaperia ei ainakaan minun lehdessäni näkynyt, olisiko lipsahtanut uuteen Transformersiin kaikki?

V.V.

Mega-Marvel 6/02

148 sivua, 6.35 €

Kurt Busiek, George Perez, Al Vey

Ihan pienen hetken verran minusta tuntui sille että Kostajille saattaa käydä köpelösti. Tai ei tietenkään Thorille ja Rautamiehelle, koska he ovat oikeasti "maailman mahtavimpia sankareita" omassa maailmassaan, mutta niille muille Kostajille, kuten kapteeni Amerikalle, Mustalle Pantterille, Tulitähdelle ja muille: he ovat kuitenkin vain tavallisia ihmisiä joillakin vähäisemmillä supervoimilla, ja Kostajilla oli kuitenkin vastassaan kokonaisen valtiollisen viattomia ihmisiä tappanut, tuhoutumattomasta adamantiumista valmistettu robotti Ultron armeijoineen! Toki lehdessä puitiin myös ihmissuhteita, ihmisten, androidien ja mutanttien kesken tietysti. Ja tanssittiin mustalaismusiikin tahdissa. Mutta MINÄ pidin tästä lehdestä sen runsaan laserkanavoidun plasmamäärän takia! Tämän lehden jälkeen sanommekin hyvästit Mega-Marvelille, sillä ensi vuonna ehkä arvostelemme pelkkää Mega-nimistä lehteä, jossa Marvelin hemmojen lisäksi näemme Batmania ja Teräsmiestä. Marvelin hemmoista mukana ovat ilmeisesti vain sellaiset jotka saavat omat elokuvat ensivuonna, eli Daredevil, Hulk ja (Ultimate) X-Men.

V.V.

Aku Ankan taskukirjan teemanumero 4: Munaaja

264 sivua

Kauhuaiheinen Taskarin teemanumero kuulosti hyvätä, ja sisältö olikin laadukasta. Tosin kaikki parhaat jutut olivat uusintoja, ja ennen Suomessa julkaisematonta tavaraa oli vain 45 sivua. Toki Asko Alasen esipuhe oli hieno, ja olihan mukavaa saada Taskarien parhaat pelottelutarinat yksiin kansiin. Mukana oli klassisessa Aku Ankan taskukirja 1:ssä julkaistu Mikki -tarina "Varjojen kapina", yksi kautta aikain paras varjotarina (1960), Jättiläissirkat (1970) ja "Käänteispersoonat" (tai Milla Magia iskee taas, kuten aiemmin nimetty, 1971). Jostakin syystä mukaan oli valittu joku joutava Roope-setä lehdessä julkaistu tarina, ilmeisesti täytteeksi, koska hyvää teeman mukaista tavaraa ei ilmeisesti ole enempää löydetty.

V.V.

Yön ritari iskee jälleen

80 sivua, 5.90 €

Tarina: Frank Miller

Kuvitus: Frank Miller

värit: Lyn Varley

 

Tarina: Taide:

Tuntuu aika tylyltä, mutta olin kai niin pettynyt Frankin hypetettyyn paluuseen Yön Ritarin pariin, että en ole vieläkään ostanut kakkososaa seikkailulle. Ja minä sentään olen Frankin fani jo vuosien takaa, ja luin tarinan kahdesti heti kun käsiini sain. Ehkä tarina ei jaksa keskittyä tarpeeksi itse Batmaniin, vaan haahuilee muissa hahmoissa. En tiedä, ehkä minulla vain kestää vuosia ymmärtää mikä tässä nyt NIIN erikoista on. Tai ehkä alkuperäinen Y ön Ritari vain oli niin kova juttu, että sille ei vain voi tehdä toimivaa jatkotarinaa. Joka tapauksessa Teriksen ja Batmanin tappelu lopussa oli uusinnan makuista ja aika tylsää. Kuvitus oli ihan siedettävää, mutta olisiko Frank joutunut kotona tiskaamaan, jos olisi sanonut parissa kohdassa vaimolleen, että väritys ei ihan istu? Harvinaista antaa vain kolme tähteä Frankin tekemälle Batmanille. Olihan tämä toisaalta kova tarina, melkein ekojen Sin Cityjen tyyliin, mutta kuitenkin.

V.V.

Spiderman 9/2002

52 sivua (joista mainoksia 5 sivua, joista lelumainoksia 4 sivua), 3.35 €

Tarina: J. Michael Stractzynski

Kuvitus: John Romita Jr

 

Tarina: Taide:

Ostin lehden ihan vain nähdäkseni miten hyvin 9/11 -katastrofilla osataan rahastaa, eli odotukset eivät olleet kovin korkealla. Toki JMS osaa kirjoittaa laadukasta Hämistarinaa, sen osoitti jo lehden eka tarina, ihan tavallisen asunnottoman tytön ja Hämiksen surumielisestä kohtaamisesta, puhumattakaan ihan oikeasti jännästä paikasta, johon tarina jäi. Mutta silti 9/11 -tarina oli niin mainio, että tahtoi kyyneleitä tupata silmiin. Eikä minulle ole maksettu mainostamisesta. Tarina ihan oikeasti onnistui löytämään niitä tuntoja mitä ihmiset kätkivät sydämiinsä kyseisen shokeeraavan tapauksen tiimoilta. Jos tämä sarjakuvatarina käsittelisi keksittyä terrori-iskua, se tuskin liikuttaisi juuri ketään. Taidokasta työtä. Harmi, että tarinan jännite ei kestä ihan loppuun saakka, mutta ymmärrän kyllä, että lopun keksiminen tällaiselle tarinalle saattaa olla hiukan työlästä. Lisäksi yksi lause siitä miten jenkit kantavat murhetta muiden kansojen puolesta, paljasti hiukan sitä ylemmyydentuntoista asennetta, jolla jenkit ovat jo vuosia kerjänneet rättipäitä terroritekoihin. No, se on kai JMS:ltä lipsahtanut tunnekuohuissaan tarinaan, juuri sinne loppupuolelle, joka muutenkin alkoi olla vapisevin käsin tehtyä.Mutta jos tarina liikutti minua, se ei voinut olla huono. Joko tämä on ollut tekijälleen hyvää terapiaa, tai sitten tämä on vain mainio dokumentaario siitä miltä oikeat tapahtumat näyttävät supersankarinaamion läpi. Neljän tähden sarjakuva! Ja sen Sarjainfon nenäkkään kirjoittajan, joka kyseli viisaana "missä supersankarit olivat kun WTC tapahtui", kannattaisi lukea tämä.

V.V.

Mustanaamio 19/2002

68 sivua

Ensinnäkin haluan sanoa että nykyisessä värillisessä Mustiksessa on potkua yhtä paljon kuin skånelaisessa perheenisässä. Tosin tässä Mustiksessa näimme alkuosan vaihtoehtoiseen Mustistarinaan, jossa Walkerin poika rantautuukin Japanin rannikolle merirosvojen hyökätessä. Tietysti poika lopulta päätyy luostariin oppimaan Mustanaamiotaitoja, mutta sitä ennen mm. ninjojen sanotaan päässeen linnakkeeseen petturin aukaiseman salakäytävän kautta, vaikka kuvissa selvästi kiivetään köydellä muurille.

Yksisivuiset vitsisarjat Rosvo-Bob ja Hermanni olivat taas niin huonoja että melkein itketti. Mutta minäpä ostinkin tämän lehden Alan Mooren Tom Strongin takia! Kuvittajina toimineet Chris Spouse, Jerry Ordway, Al Gordon ja Tad Ehrlich osasivat asiansa prikulleen, ja tarina oli todella upeaa pulppia. Ei siiskuitenkaan yökerhotanssia ja ammuskelua, vaan aikamatkailua ja muinaishirviötä vastaan taistelua! ja kun pahiksina mainitaan natsit, en voi olla tekemättä vertausta Hellboy-sarjaan. Molemmat ovat samalla tapaa simppelin
oloisia mutta nerokkaan monikerroksisia tarinoita. Tämän takia siedin jopa sivutolkulla Mustanaamiota.

V.V.