19-20.8.2000 järjestettiin Helsingissä Finnconin eli scifi-festivaalin sekä sarjakuvafestivaalin yhteistapahtuma. Varsinaisesti yhteistä oli pari näyttelyä ja päävieras, itse festivaalit olivat kumpikin omilla paikoillaan. Science fiction-fanit kokoontuivat Lasipalatsissa ja sarjakuvaväki tapasi VR-makasiineilla.

Sarjakuvafestivaaleille oli lupautunut kolme kovaa nimeä: kirjailija ja sarjakuvakäsikirjoittaja Neil Gaiman Iso-Britanniasta, italialainen Mikki Hiiri- taiteilija Romano Scarpa sekä eurooppalaisen sarjakuvan supertähti Enki Bilal Ranskasta. Jo ennen festivaalin alkua yksi vieras oli kuitenkin jo perunut saapumisensa: Romano Scarpa oli sairastunut. Lisäksi jokavuotinen sarjakuvahuutokauppa jouduttiin perumaan meklarin työkiireiden vuoksi. Ne jotka olivat kiinnostuneet Enki Bilalista sarjakuvien lisäksi myös hänen alkavan elokuvauransa vuoksi, saivat nauttia mestarin töitä myös Tennispalatsin elokuvateatterissa. Bilalin toinen ohjaustyö Tykho Moon (1996) sai Suomen ensiesityksensä Finnconissa, joka otti sarjakuvafestivaaliin nähden varaslähdön ja aloitti jo perjantaina 18.8. Sarjakuvafestivaalien puolella Bilal ei sitten ehtinytkään käydä, sillä hänellä oli seuraavan elokuvan tekoon liittyen vain vuorokausi aikaa pysähtyä Suomessa. Sarjakuvafestivaalin järjestäjät yrittivät ensin aikaistaa Bilalin haastattelua, mutta joutuivat loppujen lopuksi perumaan sen kokonaan. Onneksi fantasiasarjakuvallaan Sandman kuuluisaksi tullut Neil Gaiman ei estynyt esiintymästä kummassakaan tilaisuudessa, sillä lauma faneja jonotti nimikirjoitusta idoliltaan jopa tunnin ajan.

Molemmat festivaalit olivat yleisölle maksuttomia, siksi tarkkoja kävijämääriä oli hankala arvioida. Ilmeisesti kuitenkin sekä scifi että sarjakuva houkuttelivat noin viidestä kuuteentuhatta kävijää. Lisäksi eripuolilla kaupunkia oli pystytetty erilaisia näyttelyitä, joista myös osa oli maksuttomia. Ateneumissa oli Eilisen huomiset-näyttely, joka esitteli erilaisia tulevaisuuden näkymiä lähinnä scifisarjakuvan keinoin 1950-luvulta tähän päivään. Galleria Jangvassa oli Kaupunkitarinoita-näyttely, ja Sanoma-talossa oli esillä Tove Janssonin alkuperäisiä Muumi-piirroksia. Lisäksi eräiden kauppojen näyteikkunoita oli somistettu sarjakuva-aiheisiksi.

Maksullista hupia olivat mm. sarjakuvaratikka sekä Marsin Mestarilaulajat-ooppera. Suurelle yleisölle sarjakuvafestivaali oli kuitenkin lähinnä VR-makasiinien päätapahtuma, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan muistutti torihallia, jossa jokaisella kojulla vain myytiin sarjakuvia tai niihin liittyviä oheistuotteita. Toki makasiineillakin oli näyttelyitä, traktaatti- eli kirkollisen sarjakuvan näyttely, sekä Intialaisen Sharad Sharman-opetussarjakuvien ja poliittisten sarjojen näyttely. Kumpikaan näistä ei noussut yleisön vetonaulaksi. Haastattelut ja paneelikeskustelut tapahtuivat päälavalla, joka oli suuremmassa hallissa missä isommilla kustantamoilla oli myynti- ja esittelykojunsa. Lisäksi paikalla oli tietysti antikvariaattien myyntimiehet kirja- ja lehtihyllyineen.

Hieman syrjemmällä oli niin sanottu pienlehtitaivas, paikka missä omakustanteiden tekijät ja pienet sarjakuvaseurat saattoivat myydä lehtiään. Edellisiin vuosiin poiketen paikalla oli nyt myös mahdollisuus tehdä lehtensä valmiiksi vasta paikanpäällä, jos aiemmin ei siihen resursseja ollut. Tätä varten olivat järjestäjät hankkineet kaksi kopiokonetta, nitojat ja leikkurit, jotka olivatkin ahkerassa käytössä. Suuri yleisö ei kuitenkaan osannut pienlehtitaivaan puolelle yhtä hyvin kuin olisi odottanut, vai olisiko ollut mahdollista että yleisöä kiinnostikin vain valtavirran sarjakuva, ei pienet käsityönä tehdyt omakustannelehdet, vaikka juuri näiden joukosta oikeiden sarjakuvien tekijätkin nousevat?

Uutuuksia esillä

Petri Hiltunen on kipuamassa kovaa vauhtia suomalaisen sarjakuvan kovimmaksi nimeksi. Hiltusen uusin, festivaaleilla julkistettu Aavetanssi on modernia lännensarjakuvaa joka kertoo intiaaneista ja heidän kohtaamisistaan valkoisten kanssa romantisoimatta ja karusti. Varmasti odotettu jatko Stéphane Rossen kuvittamalle ja Teppo Sillantauksen ja Mikael Gyllingin käsikirjoittamalle Naisen kanssa-sarjalle on myös viimein ilmestynyt. Edelleen Naisen kanssa niminen albumi kokoaa Helsingin Sanomien julkaisemia puolen sivun sarjoja yhteen siitä mihin edellinen albumi jäi.

Vähiten puhuttu mutta ehkä eniten merkitystä tulevien sarjakuvien kannalta saattoi olla Douglas M. Smithin teoksella, johon hän oli koonnut sarjakuvasrtippejään jotka oli aiemmin julkaistu vain WAP-puhelimen näytöllä. Albumi ei sinänsä ole sen erikoisempi, mutta media jota se edustaa saattaa vielä muuttaa monta asiaa sarjakuva-alalla. Onhan ainakin yksi levityskanava lisää.

Sarjakuvan serkku, animaatio

Koko festivaalin ajan pienlehtipajan puolella olleella valkokankaalla näytettiin kotimaista animaatiota. Tämän parhaimmistoa olivat jo klassiset Käytöskukka-animaatiot, joissa olivat pääosissa pala-animaatiolla elävöitetyt porsaat Hinku ja Vinku. Nämä aikoinaan Pikku Kakkosessa usein esitetyt jaksot olivat suosittuja myös nykynuorison silmissä, sillä muistuttihan animaation tyyli ulkoisesti nykyään suosittua South Park-sarjaa. Sisältö ja sanoma opetuskäyttöön tarkoitetulla animaatiolla toki oli vallan erilainen kuin Amerikanserkullaan. Aivan pienille lapsille festivaaleilla oli varattu nukketeatteria ja maalaus- ja leikkiteltta.

Ensi vuoden suunnitelmia

Festivaalivastaavana toimi Reija Nieminen Suomen Sarjakuvaseurasta. "Yhden ihmisen voimin ei toki olisi mitään saatu aikaan, eikä ilman Helsingin kulttuurikaupunkisäätiön tukea olisi vastaavanlaista festivaalia pystytty järjestämäänkään", toteaa paikan päällä järjestelyistä vastannut Pauli Ruonala, joka on myös seuran hallituksen jäsen. Vaikka peruutuksia ja ohjelman muutoksia oli lukuisia, ei ainakaan järjestäjille tultu juuri valittamaan. Myös Suomen Sarjakuvaseuran pöydässä kauppa kävi mukavasti. Festivaalipaikka poikkesi totutusta, koska edellisinä vuosina käytössä ollut Vanha Ylioppilastalo oli tänä vuonna muussa käytössä, ja VR-makasiinit olivat kooltaan ja sijainniltaan paras vaihtoehto. "Kaiken lisäksi kaupunki on vuosi vuodelta korottanut Vanhan vuokraa, kun sitä ei ole aikoihin saatu ilmaiseksi käyttöön", jatkaa Ruonala. "Suomen Sarjakuvaseuralla itsellään on vain hyvin rajalliset resurssit. Tänäkin vuonna seuralla on 660 jäsentä joista noin 300 maksoi jäsenmaksunsa ajallaan. Toki kaikki on ajateltavissa rahakysymyksinäkin, mutta on toki myös henkilökysymys, kuka ottaa järjestääkseen näin mittavan ja aina laajenevan festivaalin. Se ei onnistu oman työn ohesta tehden, vaan vaatii pitkäaikaista ja kokopäiväistä panostamista." Ensi vuoden festivaalin järjestäminen on vielä auki, kysymysten ollessa "kuka festivaalin järjestää vai järjestääkö kukaan?"

© Sarjakuva-Akatemia 2001