Sarjakuvafestivaaleja vietettiin Helsingissä lauantaina 24.8 Aktia-salissa, paikassa joka muistutti arkkitehtuuriltaan kovasti Vanhaa Ylioppilastaloa. Sarjakuva-akatemian osasto oli paikalla jo edeltävänä perjantaina osallistumassa pyydettyihin talkoohommiin: tehtävänä olikin yhden sohvan siirto, kopiokoneen nosto, sekä leikkaa/liimaa tehtäviä Jasso-baarissa. Näistä varsin fyysisistä töistä selvittiinkin kunnialla. Sohva tosin piti kuitenkin siirtää kuulemma takaisin paikalleen ja Jii Roikosen Jasso-baarin kyltti vaati pientä säätämistä. Tämä tosin johtui vain ja ainoastaan huonosta liimasta. Näillä hommilla vältimmekin sitten vitosen myyntipaikkamaksun!

Seuraavana päivänä alkoikin sitten tiukka lehtimyynti: akatemia tarjosi Violece Manin-spesiaalia ja viidettä Sirkkeliä, sekä tietenkin jo perinteistä Iltasirkkeliä, omaa ilmaista tiedotuslehtemme, jonka avulla pyrimme tällä kertaa myös värväämään uusia tekijöitä lehteemme. Tämän teimme, kun olimme havainneet, että muut pienlehteilijät herkästi ohjasivat "liian oikeannäköiseen" sarjakuvaan perehtyneitä taiteilijoita puoleemme. Tämä ilmeisesti sen takia, että perinteinen kotimainen sarjakuva pyrkii yleensä ankeaan keittiörealismiin. Uusien akatemian tekijöiden sarjakuvia näemme seuraavien julkaisujemme sivuilla.

Moni seminaari ja näyttely jäi meiltä käymättä ja näkemättä, koska keskityimme varsin aktiivisesti itse myyntitoimintaan. Osallistuimme kuitenkin pienlehtikilpailuun, jonka tuloksesta päätettiin yleisöäänestyksellä. Käytännössä voittajalla oli kai eniten kavereita Helsingissä, ja jäimme hännille vaikka jopa äänestimme kertaalleen toisiamme! Oli muuten lähellä, että yleensä saimme osallistua koko kisaan, lehtemme olivat kuulemma liian oikean näköisiä. Ensi vuonna emme kaiketi saa enää osallistua kahdella lehdellä, mutta toisaalta miksi osallistua ollenkaan. Mahdollisuudet voittaa kaveriäänestyksessä ovat jotakuinkin samat kuin Kemin kilpailussa. Alla kuitenkin Anita Vedenpään ja Tiitu Takalan laskemat tulokset (äänimäärä ja noin-prosentuaalinen osuus suluissa):

Yhteensä ääniä annettiin 73 ja kilpailu oli siis tiukka.

Iloksemme tapasimme myös uuden, rehellisiä sarjakuva-arvosteluita nettiin kirjailevan Otto Sinisalon. Sinisalon "Katuoja"-saitilla oli tähän mennessä arvosteltu lähinnä koti- ja ulkomailla julkaistuja toimintasarjoja, ja vain hiukan kotomaisia sarjakuvia. Annoimme innolla Napalmin molemmat spesiaalit, Violence Manin sekä fantasiasarjoja inhoavaksi ilmoittautuneelle, mutta pahaa aavistamattomalle Sinisalolle myös fantasiapainotteisen viitos Sirkkelin.

Eräs haastattelu kiinnitti kyllä huomiomme: Vuoden Puupäähatulla palkittu Petri Hiltunen kertoi sarjakuvistaan. Hänellähän on jo takanaan pitkä ura ja monenlaista sarjakuvaa, pääasiassa kuitenkin albumimuotoisia pitkiä seikkailuita, joista kaltaiseni "monipuolinen" sarjakuvafani on saattanut nauttia ainakin korkean väkivaltapitoisuuden takia. Hiltunen oli kuitenkin uskallettu palkita Puupäähatulla vasta kun hän oli alkanut tehdä "Väinämöisen Paluu"-strippisarjakuvaa. Olin itsekin ihastellut kyseistä sarjaa heti sen alettua ilmestyä Maaseudun tulevaisuudessa (joka muuten on Suomen laajalevikkisin Scifi-lehti, ainakin nimen puolesta), samoin isäni. Se mikä eniten kiinnitti huomiota, oli Hiltusen maininta siitä että juuri
Väinämöinen on hänen sarjoistaan se, jota hänenkin isänsä lukee.

Toinen esiintyminen jota hetken kuuntelin, oli sarjakuva-scifin radikaalisuuden ruodintaa. Miten siihen liityi John Byrnen tapa piirtää Ryhmä-X:n naisille rinnat nöpöttämään trikoiden läpi, jäi minulle hieman hämäräksi. Lisäksi
odotan innolla sitä, milloin olen itse niin arvovaltaisessa asemassa että pääsen Pekka Mannisen tapaan höpöttämään joutavia lapsuudenaikani suosikkilehdestä. Hänen tapauksessaan se oli ollut Shokki, minun tapauksessani varmaankin Maailman vahvin Nalle.

Illanvietossa kävimme maksamatta, ja joimme limunaatit. Tämä tietysti herätti kovasti hilpeyttä, mutta muistutimme ettei Mustanaamiokaani kauaa kuuntele baarin väen kuittailuja maitolasin tilaamisesta.

© Sarjakuva-Akatemia 2002