Tämä artikkeli/haastattelu kirjoitettiin jo yli vuosi sitten, mutta se jäi sitten kaiken muun ohessa laittamatta saitille. Tämänvuotista festariraporttia odotellessa voikin nyt viettää aikaa viimevuotisen merkeissä.

Sarjakuva-akatemia haastatteli festarijärjestäjää, Johanna Rojolaa hiukan festarien jälkeen:

Kävijöitä festareilla, Comix 2000-näyttelyssä ja festariklubilla oli yhteensä n. 5000. Sunnuntai oli vilkkaampi päivä, parisataa kävijää lauantaita enemmän. Lisäksi ilmaislippulaisia oli yhteensä reilu parisataa. Enemmän kuin festivaalien maksullisuus, kävijämäärään vaikutti varmasti sää (kaatosade). Ovella olleet tiesivät kertoa, että tuskin kukaan jätti pääsymaksullisuuden takia tulematta, paitsi ne, jotka kyselivät "missä täällä on se kirppari?" eli tuskin olisivat sisälle päästessäänkään sen kummemmin sarjakuvasta innostuneet. Toki niistä ihmisistä ei ole tietoa, jotka jäivät kotiin. Mutta erikoista on se, että suurimman porun pääsymaksusta ovat nostaneet ne, jotka pääsevät itse ilmaiseksi sisään: lehdistökorttilaiset ja VIPit... Aiempien vuosien kävijämäärät ovat olleet aina arvioita. Lisäksi luvussa ovat olleet mm. Tänä vuonna yleisö ei löytänyt Comix 2000-näyttelyä, ilmeisesti koska se oli auki vain 2 viikkoa ja koska makasiinien Studio ei ole kovin tunnettu näyttelypaikka. Myös festivaaliklubi on joskus ollut suurempi.

Helsingissä on tänä vuonna ollut havaittavissa kulttuurivuoden jälkeistä krapulaa: niin ihmisiä kuin rahaakin on vaikea saada liikkeelle kulttuuritapahtumiin. Kaikkeen vaikutti eniten se, että tämän vuoden festivaalien valmistelu aloitettiin aivan liian myöhään. Pääsin aloittamaan työt vasta helmikuun alussa, jolloin mm. useiden aiempina vuosina saatujen apurahojen haku oli myöhäistä.Yritykset päättävät sponsorirahoistaan jo edellisen kalenterivuoden puolella, joten sieltä puoleltakaan ei ollut apua odotettavissa. Tiesin kyllä tilanteen kun aloitin, mutta parempi lienee järjestää yhdet pienemmät festarit jonain vuonna kuin ei festareita ollenkaan. Rahapula kuitenkin näkyi siinä, että pääsymaksu oli pakko periä ainakin tänä vuonna. Tappiota festivaaleista tulee aina, eikä muuten oikein voisi ollakaan, sillä Suomen sarjakuvaseura ry. on voittoa tuottamaton yhdistys. Tänä vuonna (2001) tappio jäänee normaaliin 10000-20 000 markkaan. En ole vielä ehtinyt tehdä laskelmia loppuun. Suurin ongelma festivaalin järjestämisessä
niinkuin Sarjakuvaseuran muussakin toiminnassa on aktiivisten ja osaavien
ihmisten puute. Festaritkin tehtiin tänä vuonna ilman yhtään palkattua työntekijää. Jotkut vastuuhenkilöistä saivat pieniä palkkioita (max. 10 000 mk).

Kuitenkin esim. itse olen tehnyt kahdeksantuntisia työpäiviä viimeiset puoli
vuotta (keväällä noin kuutta tuntia/paria päivää viikossa ja kesä- ja elokuussa
ympärivuorokautisia päiviä). Selvää on että näin ei voi jatkaa. Ei sellaista ihmistä olekaan joka voi palkatta työskennellä yli puoli vuotta. Ja amatöörimäisyys myös näkyy festareilla monella tavalla.

Makasiineilla ollaan varmaan myös ensi vuonna (eipä oltu -toim. huom.), nyt kun Makasiinit on saanut taas vuoden lisäaikaa. Hienompiin paikkoihin ei ole oikein varaa ja Vanha kävi loppua kohti liian pieneksi. En ole vielä varmasti päättänyt omasta osallisuudestani. Ilmaista työtä minulla ei ymmärrettävästi ole varaa tehdä. Voi olla, että festivaalia alkaa toteuttaa kulttuurituotantoyhtiö. Toivon niin. Jos työmääräni pienenee järjelliseksi ja alan saada palkkaa, saatan harkita asiaa. Nyt en edes ehtinyt tehdä ollenkaan kaikkea mitä olisi pitänyt, esim. teitäkään en ehtinyt tavata ;) Mutta väkisinkin sitä ajattelee, että jos tämän saman työmäärän olisi laittanut vaikka SPR:n tai Amnestyn toimintaan, niin maailma olisi ollut hitusen parempi paikka. Ei sarjakuva ole niin jalo asia että sen takia kannattaisi vetää itseään näin piippuun.

änä vuonna olen saanut kiitettävästi sähköpostia (sekä positiivista että negatiivista) ja kaikenlainen palaute on tervetullutta vastakin! Sarjakuvaseuran Puhekupla-listalla keskusteltiin festareista aika vilkkaasti viime viikolla. Festivaalien eri osa-alueilla on eri vastuuhenkilöt, jotka aika pitkälti vastaavat omasta osa-alueestaan. Pienlehtitaivas oli Maria Björklundin ja Petri Bergmanin vastuulla. Kannattaa kertoa heille suoraan, mikä mätti, jotta asialle voi tehdä jotain ensi vuonna. Toisaalta, minua ihan yleisesti kiinnostaa olla perillä, missä mennään, vaikka asia ei minun vastuualueeseeni suoraan kuuluisikaan. Minä olen kuitenkin vastuussa kokonaisuudesta, johon ne osasetkin kuuluvat. Usein parannusehdotukset keksitäänkin joukolla, kun festivaaliryhmä kokoontuu. Kun kukaan ei ole tässä hommassa ammattilainen, on ensiarvoisen tärkeää tavata kimpassa. Seitsemän ihmistä tietää ja keksii enemmän kuin yksi tai kaksi. Ja uudet aktiiviset ihmiset ovat aina tervetulleita mukaan!

© Sarjakuva-Akatemia 2001-2