Jep, edellinen artikkeli Finnconin ja Sarjisfestarien tiimoilta oli varsinaisesti vain sanomalehdille kaupattu virallisempi versio. Todellisuus oli taas tarua ihmeellisempää.

Meitä ei ihan oikeasti kiinnostanut intialainen sarjakuva, eikä traktaatit. Näytteillä oli paljon kaikenlaista, ainakin esitteiden mukaan. Jokaiselle olisi ollut jotakin, jos järjestelyt olisivat pitäneet edes jollain lailla paikkaansa. Tähtivieraiden vierailujen peruuntumiset ja aikojen muuttumiset varmaan sotkivat monen kävijän suunnitelmia, sillä eihän jokainen festivaalilla kävijä voi viettää makasiineilla kokonaista kahta päivää. Osa varmasti olisi halunnut vain vierailla nimenomaan silloin kun oma suosikki oli paikalla. Nyt ohjelmalehtisten uusittua painosta uusittiin vielä sunnuntai-iltapäivänäkin!

Monelle tärkeintä oli tietysti markkinameininki, ja makasiineilla olikin paikalla isompia ja pienempiä sarjakuvakustantamoita edellisvuosien malliin. Edellisinä vuosina pienkustantamot oli piilotettu yläparvelle, tällä kertaa kaikki olivat samassa kerroksessa, mutta silti eri tilassa niin että kaikki kävijät eivät ymmärtäneet niitä etsiä. Saattaa myös olla että pienlehtipuolen keskiaikaisen vankilan mieleentuova miljöö ei ehkä ollut yhtä houkutteleva kuin "oikeiden" kustantamoiden osasto. Kaiken lisäksi suurin osa pienlehtien tekijöistä/myyjistä nimittäin vain istui keskenään jutellen pöytiensä takana odottaen että asiakasryntäystä tulevaksi koska tahansa. Nyt vain olisi levättävä hyvin ennen sitä. Suurin osa näistä 'myyjistä' näyttikin vielä ulkoisesti jonkin muun kuin sarjakuvan myyjiltä, mikä ei yleensä ole kovinkaan hyvä myynninedistämiskonsti.Niin olihan siellä tietysti myös tyttöjä jotka jaksoivat tunnista toiseen kiljua: "Tukekaa Suomen sarjakuvia tekevää nuorisoa!" Jep, tukea tarvitaan koska suurin osa ei pysy muuten pystyssä.

Pienlehtitaivas oli mainio idea: paikalla oli kopiokoneita, nitojia ja leikkureita, niin että jokainen tekijä saattoi tehdä lehtensä valmiiksi paikan päällä tai ottaa halutessaan uusintapainoksen. Jotkut jopa piirsivät lehtensä vasta paikan päällä. Saihan siinä suuri yleisökin nähdä livenä sarjakuvan valmistumisprosessia.

Ensi vuoden festivaaleista ei edes tiedetä järjestetäänkö niitä. Siinä menisikin sitten suurin ja lähes ainoa vuosittainen myyntitapahtuma mitä pienkustantamoilla on. Harmi, kyllä sitä katselee aina sen kymmenen tuntia Hinkua ja Vinkua taukoamatta videotykiltä jos saa muutaman lehden myytyä. (Siis kyllähän Hinku ja Vinku on hauska animaatiosarja, mutta jo kolmatta tuntia katsottaessa rupeaa puuduttamaan). Mielenkiinnolla odotamme ensi vuotta.

-Arvo S. Telia

© Sarjakuva-Akatemia 2001