|
Epävirallisesti Helsingin sarjismessuilta 2003 Vesa Vitikainen |
Kuulin jälkikäteen
kerrottavan, että Sarjakuva-Akatemian ei ehkä enää
Festarit olivat varsin antoisat, tosin univelkaa ne eivät antaneet anteeksi, eikä seuran kuralla oleva budjetti yksillä festareilla korjaantunut, mutta muuten. Myyntipöytä ei maksanut mitään kun osallistuimme perjantaina ja lauantai-aamuna tilaisuuden roudaamiseen. Lisäksi avustajille annettiin ilmaiset T-paidat, saunalippu illanviettoon Saunabariin ja vielä ilmaiset ruoat molempina päivinä.Yhteismyyntipöydästä oli ilo kuulla, että ihmiset tiesivät jo tullessaan, että haluavat juuri meidän tuotteitamme. Oli myös ilo havaita Sirkkeli- ja Napalm -paitojen runsas määrä yleisömeressä. Paras pienlehti-kilpailuun emme enää ilmoittaneet Sirkkeliä, koska viimevuotinen kilpailu osoitti että meillä ei ole riittävästi kavereita äänestämään kumoon sitä... mikä se nyt oli... joka voitti viime vuonnakin. Muista pienlehtitaivaan osastoista mieleen jäivät lähinnä Sosiaalisesti rajoittuneiden nettisarjoittelu ja Shockin innovatiivinen tapa käyttää lapiota. Ehkä ensi vuonna Akatemia etsiytyy alakertaan, missä isot kalat uivat.
|
|
©
Sarjakuva-Akatemia 2004
|